Seniorikansalaisten tulevaisuus 2017

Perjantaina 11.12. 2008 Otavan Opiston Live-Delfoissa pohdittiin seniorikansalaisten tulevaisuutta. Raadin puheenjohtajana toimi Teija Räihä Miktech-teknologiakeskuksesta. Paneelissa vaikuttivat Esa A. Luukkainen, Toini Kärenlampi, Pekka Auvinen, Henrik Sanmark ja Lauri Gorski.

Laitoshoito on äärimmäinen mahdollisuus

Seniorikansalaisten tulevaisuutta pohtiva paneeli vastusti laitoshoitoa yksimielisesti.

- Niin kauan kuin ihminen selviää laitosten ulkopuolella, olisi hänelle taattava paikka muualla kuin laitoksessa, totesi kaupunginvaltuutettu Pekka Auvinen.

Myös Esa A. Luukkainen ja Lauri Gorski halusivat päästä laitoshoidosta eroon.

Henrik Sanmark yhtyi Luukkaisen ja Gorskin näkemykseen, vaikka ei uskonutkaan siihen, että laitoshoidosta päästäisiin kokonaan eroon.

- Laitostyyppinen pitkäaikaishoito vähenee, mutta siitä ei päästä kokonaan. Kunnilla ei ole vielä 2017 varaa pitää rinnakkain akuuttisairaalahoitoa ja asumispalveluita, Sanmark ennusti.

Isoveli valvoo

Anturin ja muiden elintoimintoja mittaavien laitteiden kohdalla raadin mielipiteet jakautuivat kahtia. Yhtäältä ihmisten liikkumista ja elintoimintoja mittaavat laitteet nähtiin intimiteettikysymyksenä.

- Koirien niskassa voi olla mikrosiruja, mutta tuskin suurien ikäluokkien, totesi Esa A. Luukkainen.

Ihmisen elintoiminnoista ja liikkeistä raportoivan laitteiden nähtiin kertovan Foucault´n panoptikosta, kuriyhteiskunnasta ja Orwellin dystopiasta.

- Kuinka moni haluaa isoveli valvoo- elämää? kysyi Henrik Sanmark.

- Pelottaa tämä nykykehitys, jota johtavat insinöörit ja lääkärit. Sosiaalinen on tosi heikoilla. Mitkään lääkkeet tai teknologiat eivät korvaa ihmistä, totesi Lauri Gorski.

Toisaalta osa panelisteista sallisi anturat täsmennettyinä ja perusteltuina hoitotoimenpiteitä.

- Jos minulla on sydäntauti, olen valmis antamaan lääkärille luvan seurata sydäntäni, mutta jos olen terve, en halua että lapseni seuraavat minua, kommentoi Lauri Gorski.

Yhteisöllisyys kasvaa

Yhteisöllisyyden panelistit ennustivat kasvavan.

- On niin kuin luonnonlaki, että osa ihmisistä tulee aina tukeutumaan muihin ihmisiin, totesi Pekka Auvinen.

Yhteisöllisyyden kasvua perusteltiin myös sillä, että panelistit eivät uskoneet, että suuret ikäluokat tyytyvät niin vähään kuin edellinen sukupolvi.

- Sota-ajan ihmiset olleet nöyrempiä kuin suuret ikäluokat. Suuret ikäluokat tottuneet toimimaan toistensa kanssa, joten yksilöllisyyskehitys ei tule tapahtumaan suurten ikäluokkien kanssa, ennusti Esa A. Luukkainen.

Kuka kelpaa virtuaaliostoksille?

Tietotekniikka, verkko ja palvelut herättivät panelisteissa paljon puhetta. Yhtäältä verkkopalveluiden nähtiin helpottavan arkea.

- Haja-asutusaluilla asuminen on helpompaa tulevaisuudessa, koska seniorit ovat paremmassa kunnossa, talot ovat paremmin varustettuja, omaishoitoverkko parantuu, uudet teknologiat helpottavat elämää, kertoi Henrik Sanmark.

Toisaalta pelättiin sosiaalisen vertaisviestinnän häviävän kasvottomaan virtuaaliavaruuteen. Esimerkiksi Henrik Sanmark ja Esa A. Luukkainen korostivat sitä, että ostoksilla käyminen on sosiaalinen tapa. Ihmiset haluavat valita tuotteensa, rupatella myyjän kanssa ja tavata tuttujaan.

Verkkopalvelujen nähtiin myös eriarvoistavan ja jakavan tulevia senioreja kahteen luokkaan, nettiosaajiin ja –osattomiin.

- Olen aloittanut tietotekniikan käytön 18 -vuotiaana ja tiedän, että pystyn hyödyntämään sitä seniorinakin, mutta toisaalta tiedän myös sen etteivät kaikki pysty. Jakautuminen tulee olemaan tosiasia. Eriytyminen vaikuttaa tekniikan käyttöön myös, totesi Lauri Gorski.

Viitteet

Seniorikansalaisten tulevaisuuden Live-Delfoi on nähtävissä tallenteena https://admin.emea.acrobat.com/_a780408090/p91804061/, Toini Kärenlammen kommentit http://otavanopisto.emea.acrobat.com/p72654403/

Senioripalvelukysely http://v2.edelfoi.fi/fi/groups/senior/queries/senior/ (tunnus "senior" ja salasana "tulevaisuus")

Seniorien tulevaisuuskeskustelut http://edelfoi.ning.com/forum ja http://edelfoi.ning.com/group/paja1213122008

 

 

新闻

CICERO Learning -verkoston, Helsingin yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön Finnable 2020 -hankkeelle on myönnetty miljoonarahoitus. Finnable -hankkeessa luodaan oppimisen ekosysteemi, joka mahdollistaa oppimisen missä tahansa.

Tutu-keskuksen 14. kansainvälinen kesäkonffa järjestetään Turussa ensi keväänä eli 6.-8-6.

Olemme korjanneet PDF muotoisten raporttien luonnissa esiintyneen ongelman.