Ajankohtaista

OKM:n työryhmän esitys tukee hallituksen tavoitetta nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä ja tavoitetta, että Suomi sijoittuu OECD-maiden kärkijoukkoon keskeisissä osaamisvertailuissa sekä koulupudokkaiden vähyydessä. Tavoitteena on myös estää koulujen eriytymistä.

Lukiokoulutuksen pirstaleisuus, matematiikan ja äidinkielen heikko osaaminen, puutteet opiskelijoiden itseohjautuvuudessa ja työelämätaidoissa sekä lukioiden opinto-ohjauksessa vaikeuttavat opiskelua korkeakouluissa.

Panelisteja pyydettin tarkistamaan parin teesin kommentit Opetushallituksen lukiopäiville 3.-4.11.2011. Odotusten mukaisesti muutokset eivät olleet suuria, kun edellisestä arvioinnista on kulunut vasta puoli vuotta.

Oppimisen tulevaisuus 2030 -barometrin ensimmäisen kierroksen tuloksista kirjoitettu kirja valmiina ladattavaksi pdf-tiedostona.

Delfoi -menetelmä on valloittamassa uusia käyttötarkoituksia samalla, kun se evoloituu tiedonkeruumetodista tiedonmuodostuksen interaktiiviseksi järjestelmäksi.

Oppiminen on ihmisen evoluution väkevin täsmäase ja koulu sen tärkein varuskunta. Molemmat läpäisevät kaikki kulttuuriset kerrostumat. Siksi ei riitä, että viisaiden tai valtiaiden neuvostot ratkaisevat oppimisen ja koulun tulevaisuuden kysymykset. Asiantuntevia asianosaisia on varsinkin peruskoulusta puheenollen aivan liikaa. Barometri toteuttaa dynaamista tehtäväänsä vasta, kun sen vaikutus- ja osallistumiskehät alkavat laajentua.

Barometrin raportti, jossa analysoidaan kolme mittaria ja 36 tulevaisuusväitettä. Barometrin teesit jaetaan kolmeen ryhmään: kiista-, keskustelu ja ratkaisukysymykset.

Ilmoita virheestä

Alla olevalla lomakkeelle voit ilmoittaa mistä tahansa virhetilanteesta eDelphi sovelluksessa.

Virheilmoituksen otsikko

Virheilmoituksen sisältö