Lukion tulevaisuus 2030

Lukion ensimmäinen barometriraportti on julkaistu.

Ajatus Oppimisen tulevaisuus 2030 -barometrista syntyi Opetushallituksessa 2009, kun pohdittiin perusopetuksen tavoitteita ja tuntijakoa ja kaivattiin tietoa siitä, miltä perusopetuksen tulevaisuus voisi näyttää ja mitkä olisivat keskeisiä ratkottavia kysymyksiä. Haluttiin katsoa pitemmälle ja haluttiin tuottaa laadullista, tulevaisuutta ennakoivaa tietoa. Oppimisen tulevaisuus 2030 on jatkoa Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta tehdylle yleissivistävän koulutuksen tulevaisuutta luottavalle barometrille. Työtä on tehty yhdessä Otavan Opiston, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ja Demos ry:n kanssa.

Perusopetuksesta keväällä 2010 saatu tieto on julkaistu Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen sarjassa (TUTU-julkaisuja 1/2011) nimellä Toinen koulu, toinen maailma. Oppimisen tulevaisuus 2030. Jo heti alussa päätettiin, että perusopetuksen jälkeen näkökulmaa laajennetaan myös lukiokoulutukseen ja, keväällä 2011 tulikin lukion vuoro. Tänään julkistettava teos "Toinen koulu, toinen maailma. Lukion tulevaisuus 2030" kertoo lukion mahdollisista tulevaisuuksista 2030.Tulevaisuusbarometrin avulla kerätään ajassa muuttuvaa aikasarjatietoa, joka muodostuu asiantuntijoiden käsityksistä ja mielipiteistä koskien oppimisen, koulutuksen, koulun ja osaamisen tulevaisuuden haasteita. Barometrissä yksittäisten asiantuntijoiden näkemykset tiivistyvät käsityksiksi siitä

  • millaiseksi tulevaisuus voi tutkittavan asian tai ilmiön kohdalla muodostua, ja
  • onko tämä tulevaisuus toivottavaa/epätoivottavaa.

Lukion tulevaisuutta koskevat näkemykset on tuottanut 99 -jäseninen ryhmä, joka on jakautunut kahdeksi eri paneeliksi. Toinen paneeli edustaa opetusalan asiantuntijoita, toinen yhteiskunnan muiden alojen asiantuntijoita. Asiantuntijat ovat ottaneet kantaa kahteentoista teesiin, jotka ovat

  1. Lukion tarkoitus

  2. Koko ikäluokan koulutus

  3. Tiedon tuottaminen ja jakaminen

  4. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

  5. Valinnaisuus

  6. Tieto- ja viestintätekniikka

  7. Arviointi

  8. Opettajuus

  9. Tehokkuus

  10. Globaalisuus

  11. Lukioverkko

  12. Akateeminen polku

Millainen onkaan lukion tulevaisuus 2030. Kannattaa käydä katsomassa!

Lataa PDF-tiedosto!

Kommentit (0) Uusi kommentti
Dokumenttia ei ole kommentoitu vielä.